Ensimmäinen leikkaus on nyt takana

 Kuten otsikko jo kertookin, olen pari päivää sitten käynyt ensimmäisessä korjausleikkauksessani. Isoin muutos on jo siis takana!

Menin leikkauspäivänä äitini kanssa suoraan osastolleni sairaalassa. Minut ohjattiin antamaan vielä yksi verikoe laboratorioon, jonka jälkeen palasimme odottamaan anestesialääkärini tapaamista. Hän saapui melko pian ja selitti minulle terveystietojeni perusteella, mitä nukutusta uskoi aikovansa käyttää (mahdollisimman kevyttä tapauksessani, hän oli kuulemma iloinen, että pääsi vaihteeksi nukuttamaan näin tervettä nuorta henkilöä). Sen jälkeen saapui hyvin pian kirurgini, joka ohjasi minut sivummalle suljettuun huoneeseen. Siellä hän pyysi minua ottamaan taas paidan ja rintsikat pois, minkä jälkeen hän alkoi piirtää rintakehälleni tussilla ohjeviivoja itseään varten. Hän selitti, mistä aikoi ottaa rasvaa siirtoa varten ja piirsi myös nuo kohdat näkyviin. Hän kysyi olisiko minulla viimehetken kysymyksiä, mutta en jännityksissäni keksinyt mitään.

Kirurgin tapaamisen jälkeen hoitajat ohjasivat minut sänkypaikalleni osastohuoneeseen, missä minun piti vaihtaa sairaalavaatteet päälle ja lukita omat tavarani kaappiin. Siinä sitten äitini kanssa odottelimme leikkausaikani saapumista. Noin tuntia ennen hoitajat saapuivat antamaan minulle rauhoittavan lääkkeen. Oli ihan mukava vaipua syvään raukeuteen kaiken jännittämisen jälkeen. Lopulta oli aika mennä, ja hoitajat veivät minut sängylläni leikkaussaliin. Sanoin näkemiin äidilleni, joka saattoi minut niin pitkälle, kuin oli sallittua.

Leikkaussali oli hyvin kylmä. Sänkyni vietiin leikkauspöydän vierelle ja minut pyydettiin asettumaan siihen itse. Tein niin ja rauhoittavista huolimatta siinä maatessani minuun alkoi nousta pieni levottomuus. Huoneessa oli kolmisen ihmistä lisäkseni, ja vaikka kaikki esittäytyivätkin minulle, en muista heidän nimiään enää. Päälleni levitettiin uimapatjaa muistuttava, mutta paperinohuesta materiaalista koostuva peitto, joka ilmeisesti täytettiin kuumalla ilmalla. Se lämmitti minua kylmältä salilta. Minulle yritettiin laittaa käteen kanyyli kaksi kertaa huonolla menestyksellä (se sattui ja kirveli hirveästi), kunnes lopulta kolmannella kerralla se onnistui. Onneksi minut nukutettiin pian sen jälkeen, en usko että edes rauhoittavat olisivat kauan pitäneet minut rauhallisena kaiken sen jännityksen ja leikkaussalissa makaamisen johdosta. Alle kymmenen sekuntia ja maailmani pimeni.

Seuraavat muistikuvani ovat, kun vänkään umpitokkurassa heräämössä hoitajalle, että haluan nukkua vatsallani. Hoitaja selvästi huvittuneena muistuttaa, etten saa, sillä olen juuri tullut rintojen korjausleikkauksesta. Pariin otteeseen yritän vängätä samaa asiaa, kunnes luovutan ja vaivun takaisin uneen. En osaa yhtään arvioida aikaa, mutta ilmeisesti heräilin aina vähän väliä jutustelemaan hoitajan kanssa (muistan kysyneeni menikö leikkaus hyvin, ja siitä lämpöilmapatjasta). Ilmeisesti parin kolmen tunnin kuluttua heräämössä oltuani hoitajat tulivat hakemaan minut takaisin osastolle.

Osastolla pyydän kännykkäni kaapista ja soitan kotiin. Olen vielä ihan lääkehuuruissa, mutta mieleltäni lähes selvänä. Puhelun lopetettuani tekstaan parhaille ystävilleni ja ilmoitan leikkauksen menneen hyvin. Päätän sen jälkeen yrittää nukkua, sillä kello on jo paljon.

Yö oli kuitenkin ihan hirveä. Minulla oli paljon kipuja ja kynnykseni on ainakin omasta mielestäni aika alhainen, joten taisinkin pyydellä useaan kertaan lääkkeitä avuksi. En voinut nukkua kuin täysin lautasuorana selälläni, mikä itsessään on hyvin epämukava asento minulle, mutta pieninkin liike, edes ihan hitunen jalan koukistus, teki todella pahasti kipeää. Jaloissani oli myös jonkinlaiset puristussiteet, jotka taisivat olla liian tiukalla, sillä vannon, että yhdessä vaiheessa tuntui, ettei niissä kiertänyt lainkaan veri. Jalkani menivät ihan tunnottomiksi, ja jos yritin liikuttaa niitä, niihin alkoi sattua niin paljon, ettei itku ollut kaukana. Onneksi hoitaja löysäsi niitä, kun lopulta kutsuin hänet epätoivoisena paikalle. Tajusin myös, ettei minulla ollut edes alushousuja päällä enää (onneksi olin kuitenkin peiton alla). Jossakin vaiheessa minun oli ihan pakko mennä vessaan ja sain siihen yökkösen siunauksen sekä pyjamatakin suojakseni. Jos kaikki muu siihen mennessä oli tuntunut pahalta, se ei ollut mitään verrattuna siihen kuinka paljon käveleminen sattui. Pidättelin itkua matkalla vessaan, mutta takaisin tullessa en enää kestänyt vaan aloin vollottaa mahdollisimman hiljaa sängyssäni, etten herättäisi muita osastolla olleita. Jossakin vaiheessa taisin nukahtaa hetkeksi, mutta heräsin siihen, kun yökkönen veti peiton päältäni tarkastaakseen, ovatko leikkaushaavojen siteet yhä kunnossa (säikähdin häntä aika pahasti). Kun aamu viimein tuli, tunsin itseni ihmisraunioksi. Mutta selvisin, ja kuten ystäväni sanoivatkin, olen nyt yhtä kokemusta vahvempi.

Aamupalan tullessa en oikeastaan tuntenut itseäni kovin nälkäiseksi, vaikken ollut syönyt 24 tuntiin. Söin kuitenkin sinnikkäästi lähes kaiken eteeni tuodun ruoan, sillä tiesin tarvitsevani energiaa. Olin varmaan aika hassu näky, itkua pidätellen lappoessani puuroa suuhuni. Se oli kuitenkin hyvä päätös, sillä ruokaa saatuani oloni alkoi kohentua merkitsevästi. Aamupäivällä siskoni ja isovanhempani tulivat katsomaan minua, päivällä äitini. Iltapäivällä vointini oli jo sen verran hyvä, että tiesin kivuista huolimatta haluavani seuraavaksi yöksi kotiin. Olin aiemmin päivän aikana tavannut fysioterapeutin, joka toi minulle tukihousut, joita minun tulee käyttää seuraavat kolme viikkoa mielellään yötä päivää. En tiedä miksi, mutta tukihousut ovat haaruksista avonaiset… Myöhemmin myös tapasin kirurgini, joka tuli vielä tarkastamaan lopputuloksen ja selitti, kuinka leikkaus oli mennyt. Minulle oltiin tehty rasvanimu aluksi mahaan, mutta siitä ei ollut riittänyt tarpeeksi tavaraa, joten myös reisistä päädyttiin ottamaan. Rintojen nännipihat oli pienennetty ja muoto kohotettu, samoin vasemmassa rinnassa oli ollut jotain kovettunutta rintakudosta (en nyt muista tarkkaa nimeä, mutta kyseessä ei ollut kasvain), joka oli muussattu pehmeäksi. Kirurgi oli hyvin tyytyväinen lopputulokseen ja oli myös varannut minulle seuraavan kontrolliajan tammikuuksi, jolloin arvoimme tilanteen ja mahdollisen seuraavan leikkauksen tarpeellisuuden. Lopuksi sain vielä hoito-ohjeet hoitajalta ennen lähtöäni. Kotiin pääsin isäni kyydillä.

Nyt olen keskittynyt vain lepäämään ja toipumaan kotona. En saa käyttää rintaliivejä tai muuta rintoja puristavaa, samoin rinnat on pidettävä jatkuvasti lämpiminä. Kaikki tämä on sen vuoksi, että siirretyt rasvasolut jäisivät henkiin ja kiinnittyisivät uudelle paikalleen. Kivut ovat kestettävät buranalla, eivätkä enää yhtään niin pahat kuin pari päivää sitten. Jokainen päivä tuntuu roimasti edellistä helpommalta. Vaikka leikkausarpia suojaavat teipit hiukan peittävät näkymää, olen jo ihaillut uusia rintojani peilin edessä. Ne ovat ihanan pyöreät ja nännipihat nätin pikkuiset (eivät enää peitä puolta tissiä!). Ensimmäistä kertaa elämässäni näin rinnakkaana pystyn oleilemaan ilman rintaliivejä mukavasti, rinta ei roiku yhtään! Tämä on niin uutta ja samaan aikaan ihanaa. Koko on kuulemma lähes sama kuin vanhoissa rinnoissani, vaikka nyt toki massa on kiinteästi siinä mihin se kuuluukin, eikä lerpata maata kohti. Mutta juuri muoto on se, mikä minulle on tärkeää, ei koko! Ja olen nyt jo hyvin, hyvin tyytyväinen!

Oloni on huojentunut, aivan kuin vuosikausien taakka olisi haihtunut savuna ilmaan. Välillä jopa pelkään, että herään siihen, että tämä on vain unta. Olen niin, niin, niin onnellinen ja tyytyväinen! Ihanaa!

6 comments

  1. Heidi says:

    Eikäää, ,ahtavia uutisia! oi en malta odottaa sinun ennen ja jälkeen kuvia, laitatko ne vasta kun olet käynyt kaikki leikkaukset vai voisitko jo laittaa tämän ekan jälkeen? itsellä tuo 14.10 lähestyy ja sinun kuulumisiesi jälkeen en enää malttaisi odottaa saanko saman päätöksen tarinalleni että pääsen leikkaukseen vai en. olen ,elko varma että pääsen mutta haluan varmuuden ja vaikka tänään lukiessani tuon kipuilusi niin aloin epäröidä haluanko sittenkään mutta minut on kolmesti keisarileikattu ja eka oli hätäsektio joten viilto kulkee pystysuunnas ja muistan tuon ekan vessareissun ja itkut joten tajusin että tuo ei voi olla pahempaa. ehkä. ja jos olet sielä hengissä niin ehkä minäkin selviän 🙂 paljon tsemppiä toipumiseen ja olen iloinen puolestasi, nyt on elämäsi ehkä tähän asti hienoin kokemus takana. 🙂 saanko vielä kysyä kuinka pitkän saikun sait? minulla nuorin on nyt vasta 1,6v ja mietin kovastin kuinka nostelut ym joutuu olemaan hoitamatta ja näin ollen tulee eteen se että joudun kertomaan tämän myös appivanhemmilleni vakka en haluisi mutta jos nostelu kielto on useampi viikko niin sitten on pakko. noh infoan lisää ekan lääkäriaikanai jälkeen, joko ne on hyviä taikka sitten joudun alkaa säästää yksityiselle puolelle. ja onnea vielä uusista rinnoistasi 🙂

  2. Ophelia says:

    Heippa, olin taas nopea ja päivitin ennen ja jälkeen postauksen juuri ennen tätä kommenttia 😀

    Pidän sinulle tosi paljon peukkuja omaa lääkäriaikaasi varten! Toivotaan, että hyvin käy!

    Ei kannata minun kipuilukertomuksistani säikähtää. Kuten kai samoin, olen omasta mielestäni aika herkkä kivulle, joten joku muu saattaisi ajatellä tätä pikkujuttuna. Ja vaikka pahalta tuntuisikin niin kyllä tästä henkiin jää 😀

    Sain saikkua hiukan päälle 3 viikkoa. Painavien juttujen nostelu sen aikana on ehdottomasti kiellettyä, samoin muu rasittava aktiviteetti (urheilu, saunominen). Muu ns. normieläminen on sallittua.

    Odottelen innolla uutisia sinulta myös! 🙂

    • Ophelia says:

      Kirurgi sanoi 2-3 riippuen siitä, kuinka hyvin rasva jää paikalleen siirron jälkeen. Eli suunnitteilla on yksi iso korjausleikkaus (jonka nyt jo kävin) ja 1-2 pienempää rasvansiirto-operaatiota lopputuloksen viimeistelyksi. Toki katsotaan tarpeen mukaan pitääkö vielä muuta tehdä.

  3. Heidi says:

    Hei! vihdoin pääsen tänne kirjoittamaan omaa käyntiäni lääkärillä ja ihan ensiksi se on sanottava OLEN LEIKKAUSJONOSSA!!!! olen vain hymyillyt tuon päätöksen saatuani, mitä nyt välillä näen kauhukuvia kuinka leikkaus menee pieleen mutta se väistyy hyvin nopeasti ajatuksen tieltän että saan ihanat ja sellasiset rinnat joita ei tarvitse hävetä 🙂 alku tokikin lääkärin luona ei mennyt kuin suunnittelin nimittäin omat rintani sinun omiin verrattuina ovat varsinkin kylminä varsin normin näköiset ja kas tokihan sielä huonees oli ihan sairaan kylmä 🙁 no lääkäri vaan tokas et mitäs vikaa noissa muka on :O no siinä itkun sekasin sanoin sit selitin et ootas ku tää tiottuu tähän kylmään ja palaa ns normi tilaan ni et enää iohmettele. ja onneks myös näin kävi ja lääkäri alkoi ottaa minut enemmän tosissaan, huh kyllä säikähdin-. ja samoin kuin sinulla annoin luvan soittaa jos tulee peruutuspaikka ja nyt aina kun joku tuntematon numero soittaa niin sydän pomppaa kurkkuun. onneksi 6kk ei ole pitkä aika ja siitäkin pian 1kk jo takana. olen ajatellut sen niin että huhtikuussa viim minulla olisi uudet rinnbat jos oikein hyvä tuuri on,kiitos sionulle kuvistasi ne auttoivat jaksamaan eteenpäin että tosiaan tulos leikkauksen jälkeen on noin hyvä. 🙂 mahtavat rinnat sinulla nyt! saat olloa ylpåeä niistä! jatkan tarinasi seuraamista ja hyvää joulun odotusta sinulle ja rinnoillesi 🙂 <3

    • Ophelia says:

      Heippa! Ihan näin alkuun: onneksi olkoon leikkausjonoon pääsystä!!! Aivan mielettömän mahtavia uutisia! 🙂 Minuakin hymyilyttää nyt puolestasi!

      Nyt vain peukut pystyssä toivotaan, jos sinäkin saisit peruutuspaikan. Mutta kuten sanoitkin, ainakin viimeistään ensi kevääksi saat uudet rinnat. Sitä jaksaa kyllä odotella 🙂

      Ihana kuulla, että kuvistani on ollut hyötyä! Ajattelin pian taas laittaa ns. päivityskuvat, sillä ovat tissit nyt muotoutuneet toipuessaan ja rasvan sulaessa (yhä hyviltä näyttäen ainakin omasta mielestä).

      Kiitoksia ihanasta kommentista, pian sinullakin on upeat rinnat, joista voi olla ylpeä! 🙂 Hyvää odottelua sinnekin siis 😉

Vastaa

43 + = 52